Viimeiset kaksi päivää on kyllä olleet autuaita, kun meitä on hieman armahdettu tenttien jälkeen. Ensi viikonloppu näyttää jopa tyhjältä kotitehtävistä! Täytyy katsoa minkälaisia seikkailuja tällä kertaa keksitään.

Viime viikonloppuna tosiaan kiivettiin Cerro de la Sillalle, satulaa muistuttavalle vuorelle Monterreyn taustalla. Ei ollut kyllä mikään helppo reissu, vaikka sitä aluksi luulinkin, kun kerta arkkari-porukassa lähdettiin eikä lyöttäydytty minkään atleetikko-klubin seuraan. Ajattelin, että omien joukossahan sitä ollaan niin ei se niin kauheaa voi olla. Vastus ei kuitenkaan ollut riippuvainen matkaseurasta vaan valloitettavasta kohteesta. Jos mielii kiivetä ylös ja tulla alaskin valosan aikaan oli pidettävä vauhtia eikä sopinut jäädä turhia kuppaamaan.

Ylösmeno sujui alun nihkeyden jälkeen ihan kiitettävästi, paitsi kun lähestyttiin aivan huippua alkoi jalkani tutista henkisistä syistä. Vanha korkeanpaikankammoni alkoi vaivaamaan. Seuraani ystävällisesti jäi ystäväni Dukyn ystävä Chilestä, Camilla. Eipä tainnut arvata aluksi etten puhu espanjaa, joten siinä sitten kyhjötettiin vuoren rinteellä minä kauhusta täristen ja hän puheenaiheita keksien minua rauhoittaakseen. Oli meillä kuitenkin lopulta ihan rattoisaa, kun Camilla rohkaistui puhumaan englantia oikein hyvin omista luuloistaan huolimatta ja minä sain muutaman fraasin espanjaksi sanottua.

Alastulo siellä oikeastaan enemmän pelotti kuin itse korkeus, eikä täysin syyttä. Pari selkeästi kokeneempaa kaveria sanoikin meidät ohittaessaan, että alas laskeutuminen on paljon haastavampaa kuin ylös kiipeäminen. Kuitenkin rauhallisesti otettuna alas päästiin suhteellisen mukavasti. Tässä ollaan kiitos myös Dukyn, joka jaksoi lopussa vielä tsempata kärsivällisesti, vaikka jaloista alkoi jo voimat hiipua.

Tuosta reissusta toipumisessa on sitten mennyt tämä alkuviikko. Tänään ensimmäinen päivä, kun pystyy normaalisti nousemaan ja laskeutumaan portaat. Eilen oli viimeinen tentti, joka meni varmaan myös ihan mukavasti. Ihan hyvä fiilis taas koulusta muutenkin, kun kotitehtävistä ja kokeista on tullut ihan mukavasti pisteitä. Voi tarvittaessa hieman höllätäkin.

Tänään sitten uskaltauduin viimein kampaajallekin. Valitsin paikan, jota olin tarkkaillut melkein ensimmäisestä päivästä asti. Ihan lähellä kampusta. Sellainen ehkä enemmän punk-henkisempi mesta mitä itse tunnen olevani, mutta vaikutti siltä, että sieltä voisi saada jonkinlaisen mielenkiintoisemman kampauksen. Varmaan vielä sen vuorikiipeilyn jälkiadrenaliisissa ja Kaisun henkisellä tönäyksellä astuin sisään. Selvisi, että aikaa ei tarvitse varata, joten menin sohvalle odottamaan ja selailemaan lehtiä, josko sieltä löytyisi jotain apua. Tuntui että samapa tuo osaako kieltä vai ei kun Suomessakin on aina niin hankalaa kuvailla mitä haluaa. Mielessä oli tietynlainen malli, mutta ei kuitenkin mitään varmaa. Paria kuvaa näytin ja yritin vielä selittää jotain. Niillä mentiin ja oikein hyvä tuli. Ei ihan sellainen mitä aluksi mietin, mutta pidän tästä todella. Täytyy jossain vaiheessa ottaa kuvia. Käykää muuten tsekkaamassa myös Kaisun blogin kuvista miltä Monterrey näyttää ylhäältä katsottuna!