Minäkin aloitin sitten kirjoittaa blogia. Jos joitain kuulumisia tännekin yritän kirjata ja kuvia laittaa niin löytyy sitten kaikki yhdestä paikasta. Aloitan ihan tästä hetkestä. Alun tuntemuksista olen kirjoitellutkin sähköpostia ihmisille ja Kaisun blogista voi lueskella lisää. 

Viimeistä päivää hostellissa edelleen flunssassa. Suomenneltiin koko päivä vuokrasopimusta pakoillen samalla aurinkoa. Tänään on paistanut täysin kirkkaalta taivaalta. Paahtanut, jos olisi antanut paahtaa. Nyt sitten porukka kokoontuu tuolla alhaalla uuden vuoden juhlintaan. Kai itsekin liityn vähäksi aikaa joukkoon teetä juoden. Paukettakin jo kuuluu. Saa nähdä kuinka kovasti ne täällä päin maailmaa räiskii.

Huomenna päästään vihdoin muuttamaan omaan kotiin. Tuntuu mahtavalta. Ekaa kertaa kolmeen viikkoon voi alkaa asettua. Alkaa olla hieman ikäväkin sitä puolta kaupunkia, joka on kuitenkin pienipiirteisempää ja lämpimämpää kuin tämä suurten teiden puoleinen kaupunki.

Feliz Nuevo Año kaikille!