Tässä taas keittiönpöydän ääressä koneilla ollaan ja yritetään rauhoittua ennen huomista visiittiä immigration officeen. Ei mitään tietoa, mitä on odotettavissa. Kaikki paperit pitäisi nyt olla vihdoin kunnossa. Ainakin siinä kunnossa, mihin ne parhaimmillaan saamme. A Dios.

Tänään tosiaan ensimmäinen koulupäivä. Espanjan opettaja vaikutti ainakin paikallisittain hyvin rennolta ja mukavalta tyypiltä. Latinalaisen Amerikan taidehistorian opettaja taas oli hieman tiukemman oloinen. Kurssin sisältö kuitenkin kuulosti hyvin kiinnostavalta museokäynteineen ja taiteen analysointikikkoineen. Kuulemma arkkitehtuuriakin mahtuu mukaan, että ei me ihan väärässä paikassa oltu. Kaiken lisäksi kurssilla kaikki muut paitsi minä, Kaisu ja muutama USA:lainen oli meksikolaisia, joten ei ainakaan tuu pelkästään ulkkariporukassa hengattua. Muutenkin ite ainakin odotan ihan innolla kaikkia kursseja. Varsinkin tota sistemas pasivos-kurssia, koska tää meijän koulu on erikoistunut kestävän kehityksen mukaiseen suunnitteluun niin luulis tulevan paljon kaikkea uutta tietoa asiasta.

Edellisestä viikosta vielä sen verran, että orientaatioviikon loppu oli kaikenmaailman tervetulotilaisuuksia täynnä. Messuja bingoineen, pelleineen ja maukkaine nacho-mössöineen, coctail-tilaisuuksia värikkäine tanssiesityksineen ja cowboyneen. Oli infoa opiskelun ulkopuolisista harrasteista (salsaa vois tietysti taas harjoittaa) ja koulun järkkäämistä retkistä (kai tuo Cerro de la Silla täytyy vielä tällä reissulla valloittaa). Hirveesti olivat panostaneet kaikkeen. Oli oikein mukavaa ja tuli jollain uskomattomalla tavalla tutustuttua ihan hirveesti ihmisiin. Tuntuu nimittäin, että ei oo kaikkeaan antanut tutustuakseen ihmisiin, mutta onneksi keskieurooppalaisilla ja latinoilla se tuntuu olevan verissä, niin sitä vaan joutuu sitten siihen myrskyyn mukaan.

Lauantaina oli tarkoitus vierailla meksikolaisella ranchilla hieman Monterreyn ulkopuolella. Pienellä ulkkariporukalla ensin kokoonnuttiin tutun saksalaspoppoon pihalla. Siinä tosiaan istuttiin ja venailtiin paikallisia noutamaan meitä. Muutama tunti myöhässä, mutta onneksi aurinko paistoi. Matkan maisemat oli ihan mielettömät. Siirryttiin selkeesti suurkaupungista maaseudulle, aidommille meksikolaisille seuduille. Vuoria näky koko matkan joka puolella. Huomio kiinnitty varsinkin matalampiin mäkiin, joissa ei kerennyt tulla puurajaa vastaan vaan puut mäkien huipulla näky kummallisena hötönä. Vuorten välissä vilahti jopa järvi. Vesi on kuitenkin kuulemma niin likaista, että uiminen ei ole suositeltavaa. Paikan päällä tilathan oli ihan käsittämättömät. Itse päätaloa ei edes nähty, mutta kesäkeittiössäkin riitti ihailtavaa. Siinä sitten ilta pelailtiin, seurusteltiin ja syötiin. Taskilla tultiin kotiin, vaikka suurin osa jäi vielä yöksi. Parin ystävällisen vanhemman naisen avulla taksi kotiin löytyi yllättävän hyvin pieneltä maalaiskylältä. Taksikuskikin osoittautui oikein mukavaksi huoliessaan kuusi tyttöä kyytiin ja veloittaessaan oikein asiallisesti noin puolen tunnin matkalta.

Ilma on täällä taas viilentynyt. Espanjan opettaja sanoikin, että normaalisti tähän aikaan täällä pitäisi olla tästäkin vielä kymmenisen astetta kylmempää eli lähellä nollaa. Jos tuolta koululta kerkeää niin täytyy varmaan äiskän kehotuksesta käydä ostamassa lämpimämpiä paitoja. Hyvin toisaalta kerrospukeutumisella pärjää. Ei auta muu kuin lohduttautua suunnittelemalla spring breakin rantalomaa.